Bingot

Luokitus:

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars

(20 pelaajat äänestivät)

TOP kasinot tässä kuussa
1 €100
2 €1600
3 €1300 + 200 IK
Bingo on noin 500 vuotta vanha peli, joka on alun perin kehitelty tarinan mukaan Italiassa. Kuitenkin bingon yksinkertainen mutta koukuttava idea toimi kipinänä sen nopeaan leviämiseen.

Bingo on helppo oppia, ja peli on voittamisen lisäksi todella hauskaa ajanvietettä. Tästä syystä bingo on tänä päivänä lähes universaalisti tunnettu onnenpeli. Bingon juuret ulottuvat niin kauaksi, että alun perin bingolipukkeiden sijaan, pelattiin sitä pavuilla. Bingo on saanut nimensä sanasta ”beano”, joka siis juurtaa juurensa sanasta ”bean” (suom. papu).

Suomessa bingo on suhteellisen uusi peli, ja rantautui tarinan mukaan maahan vasta noin 50 vuotta sitten. Nykyisin kuitenkin kaikki tiedämme automaatiolla mitä bingo tarkoittaa. Bingon leviämistä tai suosiota ei siis voi kiistää. Vaikka bingoa pidetään yleisesti moninpelinä, sen sosiaalisen elementin vuoksi, pelaa sitä moni nykyään myös yksinpelinä nettikasinoilla. Ja miksei? Jokainen rakastaa arpojen raaputtamista joko yksin tai porukassa; koskaan ei voi tietää mitä ruudun takana piileksii. Bingossa on suhteellisen sama idea.

  1. miksi bingo on niin suosittu?
  2. kuinka sitä pelataan nykyisin?
  3. kuinka suosittua sekä kannattavaa on pelata bingoa nettikasinoilla?

TOP Kasinot joilla voit pelata bingoa

#KasinoBonusPelaaArvosteluPelitTalletus
1 N/A Multilotto.com 220+
  • entropay kasinot
  • mastercard casino ico
  • neteller casino ico
  • skrill casino ico
  • trustly kasinot
  • visa casino ico
2 100% /100€ Casinohuone 409+
  • mastercard casino ico
  • neteller casino ico
  • paysafecard casino ico
  • skrill casino ico
  • visa casino ico
3 €200 Mariacasino 570+
  • mastercard casino ico
  • paysafecard casino ico
  • visa casino ico
4 €100 Eurolotto 450+
  • mastercard casino ico
  • neteller casino ico
  • paysafecard casino ico
  • skrill casino ico
  • trustly kasinot
  • visa casino ico
5 €1600 Finlandia Casino 100+
  • mastercard casino ico
  • neteller casino ico
  • paysafecard casino ico
  • skrill casino ico
  • visa casino ico
  • zimpler kasinot ico

Mikä bingo on ja kuinka sitä pelataan?

Bingo on todella helppo peli oppia, ja se tarjoaa paljon mukavaa ajanvietettä, sekä jännittäviä hetkiä!

Bingossa tavoite on yksinkertaisesti saada omaan bingolipukkeeseen vaadittava numero yhdistelmä tai kuvio ennen muita pelaajia. Klassisessa bingopelissä kyse voi olla esimerkiksi viiden numeron suorasta viivasta, joko pystysuoraan, vaakasuoraan tai vinottain. Moderneissa bingovariaatioissa vaadittava kuvio harvemmin on vain viiden suora, vain jotain erikoisempaa, joka vaihtelee pelien välillä, tai toisinaan pelaaja sen päättää itse. Bingohalleissa bingopelin pitäjä vetää hatusta numeroita satunnaisesti. Nykypäivänä nettikasinoilla, pelaaminen on nopeampaa, ja voittoja on helpompi kerätä, koska tämä satunnainen numeroiden vetäminen tapahtuu automaatiolla. Myös useasti nettikasinot tarjoavat automaattisen lipukkeen täyttämisen. Moni pelaaja kuitenkin haluaa täyttää lippunsa itse, koska tämä prosessi on suuri osa bingon lumosta.

Kun pelaaja ensimmäiseksi saa vaadittavan kuvion bingolipukkeelleen ennen muita, on hänen huudettava ”Bingo!” voittaakseen. Se on näin yksinkertaista, ja tämä yksinkertaisuus selittääkin osittain bingon suosion; kaikki ymmärtävät sen todella nopeasti.

Vaikka bingo on suurilta osin onnenpeli, on olemassa erilaisia konsteja, jolla onnea voi onkia vähän enemmän omaan suuntaan.

Jos pelaat moninpeli bingoa, on suositeltavaa yrittää löytää peli, jossa on vähän pelaajia. Voit esimerkiksi pelata silloin, kuin tiedät suurimman osan pelaajista olevan unten mailla. Tämä luonnollisesti kasvattaa sinun mahdollisuuksia olla ensimmäinen bingokuvion saavuttava pelaaja. Jos esimerkiksi jättipotti on miljoonan luokkaa, voit olla varma että pelaajia on enemmän. Bingossa voi myös yleisesti pelata useampaa lipuketta kerralla, joten on järkevää pelata niin monta lipuketta samanaikaisesti, kuin mahdollista. Älä kuitenkaan pelaa niin montaa lipuketta, ettet itse pysy perässä kuulutetuista numeroista, ellei nettikasino tarjoa automaattista täydennystä. Etenkin jos olet uusi pelaaja, niin on suositeltavaa pitää bingolipukkeen kuviot yksinkertaisina vaakaviivoina. Älä myöskään häiriinny liikaa esim. chat-ominaisuudesta, vaan keskity ensisijaisesti omiin bingolipukkeisiin.

Mitä pidemmälle bingo pelisessio menee, sitä todennäköisemmin voitat. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että palloja on jäljellä vähemmän. Jos pidät matematiikasta, voit myös laskea voittomahdollisuutesi siitä, kuinka monta bingolipuketta ostettiin yhteensä, verrattuna siihen kuinka monta lipuketta sinä ostit. Laske myös kuinka monta pelaajaa on yhteensä valitsemassasi pelissä.

Pallojen määrä vaihtelee usein nettikasinolla. 30:n pallon bingo on huomattavasti nopeampi peli kuin 90:n pallon bingo, ja tämä myös vaikuttaa nettikasinon tarjoamiin jättipotteihin. 75:n pallon bingo on yleinen suosikki nettikasinoilla nykyisin.

Bingo suosittuna pelinä nettikasinoilla

Bingohallit eivät koskaan olleet erityisen suosittuja Suomessa. Tämä saattaa johtua siitä, että Suomeen peli rantautui muita pohjoismaita myöhemmin. Nykyisin kuitenkin jo 85% bingon pelaajista pelaa mieluummin nettikasinolla, kuin paikallisella bingohallilla. Tämä johtunee siitä, että nettibingossa on pysynyt mukana edelleen se bingon ydin, kuitenkin tuoden nettibingon pelaamisen helppouden mukaan kuvioon.

Nettibingo tuo mahtavia mukavuuksia bingon pelaamiseen. Automaattinen bingolipukkeen täyttö on aivan mahtava etu heille, jotka tahtovat keskittyä enemmän bingopelaajien kanssa jutteluun. Moni nettikasino tarjoaa myös lipukkeiden optimaalisen järjestelyn sinulle. Eli jos sinulla on vaikka 8 lipuketta, kone järjestelee sen päällimmäiseksi, jossa voitto on lähimpänä. Voit myös asettaa koneen antamaan sinulle huomion, kun olet lähellä bingoa! Hajamieleisille pelaajille hyvä uutinen on myös se, että nettibingossa ei tarvitse itse huutaa ”bingo!” jotta voitot eivät vahingossakaan mene ohi oman huolimattomuuden vuoksi.

Koska bingo on, ja on aina ollut yksi suosituimpia pelejä nettikasinoilla, myös sen potit ovat sen mukaiset. Tämä luonnollisesti taas houkuttelee lisää pelaajia bingoon, joten kyseessä on tietynlainen lumipalloefekti, ja bingo todennäköisesti tulee myös jatkumaan suosittuna tästä syystä. Fakta vain on se, että onnenpelit ovat sen yllätysmäisen luonteen vuoksi jännittävimpiä pelejä kasinoilla.

Bingossa yksi peli saattaa kestää noin tunnin verran. Tämä tarkoittaa paljon enemmän peliaikaa pienelläkin sijoituksella verrattuna moneen muuhun kasinon pöytäpeliin, kuten rulettiin. Moni hupipelaaja vain nauttii bingosta ajanvietteenä, joten pitkät pelisessiot käyvät heille mukavasti.

Bingot myös usein tarjoavat progressiivisen jättipotin. Esimerkiksi lotossa on progressiivinen jättipotti; toisin sanoen potti kasvaa sitä mukaa mitä enemmän pelaajat ovat pelanneet valitsemasi nettikasinon sisällä. Progressiivinen jättipotti saattaa helposti kivuta jopa miljooniin euroihin. Progressiiviseen jättipottiin liittyy usein näkyvillä oleva mittari, joka näyttää reaaliajassa potin summan. Nettikasinosta riippuen, progressiiviseen jättipottiin saattaa sisältyä erikoissääntöjä, joten lue ohjeet tarkkaan.

Bingon suosio on myös selitettävissä sillä, että sen tärkeä sosiaalinen elementti toimii myös internetin välityksellä chatti toiminnon vuoksi. Nettikasinot saattavat usein tarjota esim. ilmaisrahaa, bonusrahaa tai ilmaiskierroksia bingoon liittyen, ja moni saattaa pitää nettikasinon bingohuonetta toisena olohuoneenaan, pelaajat eivät mahda lopettaa bingon pelaamista.

Muista valita nettikasino, joka tarjoaa mahdollisimman monipuoliset maksutavat. Älä oleta, että suora pankkitilisiirto onnistuu jokaisella sivustolla, vaan tarkista nettikasinon säännöt liittyen maksutapoihin ensin.

Yksinpeli bingo ja moninpeli bingo

Kuten jo todettua, moninpelibingossa on pelaajana tärkeä löytää itselle oikean kokoinen potti, jota lähteä tavoittelemaan. Jos pelaajia on 500, potti on usein hurjan suuri, mutta pelaajien määrä tekee myös voittamisesta vaikeampaa sinulle. Kun taas esimerkiksi 10 pelaajan bingosessio, jossa on 40 euron potti, on suhteellisen mukavaa stressivapaata pelaamista, jossa pelaajat ovat usein ystävällisiä uusillekin pelaajille. Bingo onkin klassisesti ennen kaikkea sosiaalinen peli, jossa voittamisen lisäksi pelissä on tärkeää pitää hauskaa. Tämä sosiaalinen puoli bingoon tulee sen alkuperäishistoriasta, sekä nykyisinkin löydettävistä bingohalleista. Moninpelinettibingot tarjoavat lähes poikkeuksetta siis bingo pelin sisäisen chatin. Mikäli pidät moninpelibingossa keskustelusta, on suositeltavaa käyttää bingolipukkeen automaattista täyttöä, jotta epähuomiossa et unohda merkitä tärkeää voittolinjaa.

Muista olla ystävällinen kanssapelaajillesi, vaikka onni ei olisikaan puolellasi. Nettikasinot eivät katso hyvällä riitelyä bingohuoneissaan. Jos pelaat samalla nettikasinolla bingoa usein, saatat huomata pelaavasi samojen ihmisten kanssa, ja kenties voit saada jopa uusia ystäviä. Tulet huomaamaan, että bingon pelaajat ovat usein todella ystävällisiä, eivätkä niin kilpailullisia kuin esim. pokeripöydässä.

Vaikket heti löytäisikään mieluisaa bingoyhteisöä nettikasinolta, ole huoleti, sillä bingohuoneita on satojatuhansia ympäri verkkoa, josta valita. Hyvän maineen ansainnut nettikasino yleensä houkuttelee myös mukavia pelaajia luokseen. Joissakin nettibingohuoneissa on jopa oma juontaja, joka luo keskustelua, ja pitää tunnelman tiiviinä!

Vaikka moninpeli bingoa pidetään yleisempänä versiona tästä historiallisesti onnenpelistä, moni myös pelaa nykyisin bingoa yksin. Tämä on verrattavissa esim. arvan raaputtamiseen; kyse on enemmän jännityksen tunteesta jonka voi bingoa pelattaessa saada todella yhtä lailla. Jos sosiaalinen aspekti bingossa ei kiinnosta, on tämä vallan mainio tapa pelata bingoa omassa rauhassa. Yksinpelibingo saattaa olla varmempi tapa voittaa pieniä summia jatkuvalla syötöllä, mutta potissa on usein myös vähemmän rahaa.

Oli kyse sitten yksinpelibingosta tai moninpelibingosta, bingon jatkuva jännite seuraavasta mahdollisesta voitosta ei muutu mihinkään.

Bingo mobiililaitteilla

Vielä 30 vuotta sitten bingoa varten piti lähteä bingohalliin, tai pyytää muuten vaan kaverit kylään, mikäli tahtoi saada pelit päälle. Onkin siis aivan mahtavaa, kuinka nykyisin voit pelata bingoa esimerkiksi odottaessasi kampaamovuoroa, lomamatkalla rantavarjossa tai matkustaessasi junalla.

Koska bingossa pääasiallisesti katsotaan omaa bingolipuketta, se kuponki sopii aivan täydellisesti mobiiliruutuun. Nykyisin mobiilipelaaminen on ottanut vuosittain enemmän markkinaa haltuun nettikasinomaailmassa. Tästä syystä kasinot tarjoavat oman sovelluksen puhelintasi varten, sekä Android että iPhone:n iOS puhelimille. Nettibingo, varsinkin automaattisella lipukkeen täytöllä, ei vaadi täyttä keskittymistä, vaan voit esim. junamatkalla seurata bingolipukettasi todella helposti!

Nettikasinot tarjoavat usein joko oman yleisen sovelluksen, jonka kautta pääsee kaikkiin kyseisen nettikasinon peleihin, tai sitten nettikasinot ovat rakentaneet bingolle oman sovelluksensa. Oli sovellus kumpi tahansa, on nettibingon mobiilipelaaminen nykyisin todella helppoa. Toisinaan sovellusta ei tarvita laisinkaan, vaan yksinkertaisesti nettisivun muistaminen riittää: Etsi vain tuttu nettikasinosi puhelimesi selaimella jos tahdot pelata bingoa, ja seuraa lisäohjeita.

Joskus nettikasinot saattavat jopa tarjota mobiilipelaamiseen liittyviä erikoisetuja, bonuksien muodossa, joten ota ehdottomasti kiinni näistä tarjouksista niiden tullen vastaan.

Bonukset bingon pelaamiseen

Kuten nettikasinoilla on yleensä tapana, tarjoavat he myös bonuksia bingoon liittyen. Nettikasinot yleisesti tarjoavat todella muikeita bonuksia nettibingoon, sen suosion vuoksi onnenpelinä. Samat, yleiset kasinobonukset kuten bonusraha, jolla voi siis pelata bingoa ilmaiseksi omien talletuksien lisäksi, ovat läsnä myös bingossa. Bonusraha sopii nettibingoon erittäin hyvin, koska moni pelaaja yksinkertaisesti nauttii bingon pelaamisesta itsessään. Yksi bingopeli saattaa kestää jopa tunnin verran, ja jos bonusraha mahdollistaa tunnin ajanvietteen, on se mainio lisä jokaiselle bingon ystävälle.

Bonusrahaan liittyy lähes aina nettikasinon omat kierrätysvaatimukset, joka estää bonuksien väärinkäytön. Mitä bingoon tulee, se on usein todella hyvä peli kierrättää, koska kasinot määrittävät kierrätysprosentit pelin mukaan, ja kasinot pitävät bingosta. Kierrätysvaatimus saattaa usein olla esimerkiksi 35 kertainen, joka tarkoittaa sitä, että 100 euron bonusrahan nostamiseksi tilillesi, on sinun pelattava bingoa 3500 euron edestä. Tämä saattaa kuulostaa hurjalta määrältä, mutta bingossa saattaa helposti voittaa hurjia summia, jolloin kierrätysvaatimus nopeutuu huomattavasti.

Paras bonusrahan muoto on bonusraha ilman talletusta. Tässä tapauksessa pelaajan ei tarvitse tehdä minkäänlaista rahallista sijoitusta pelatakseen, mutta oikeat voitot ovat silti tavoiteltavissa.

Tämän lisäksi nettikasinot usein tarjoavat ilmaisbingoja, jossa ei lainkaan pelata oikealla rahalla. Joten jos tahdot pelata bingoa ilmaiseksi ilman sen suurempaa huolta, tämä onnistuu lähes jokaisella nettikasinolla.

Koska bingohalleilla klassiseen tapaan on perinteisesti tarjottu rahapalkintojen lisäksi muita palkintoja, on tämä perinne tuotu vahvasti myös nettikasinoille. Usein nettikasinot saattavat tarjota esimerkiksi lomamatkoja, kuponkeja tai vaikkapa autoja palkintoina bingosta.

Mitä enemmän nettikasinot kilpailevat asiakkaistaan keskenään, sitä paremmat bonukset ovat tarjolla, ja nettibingo on tämän lisäksi nettikasinoiden suosikki, joten he tarjoavat mitä parempia bonuksia bingoon liittyen. Bonukset ovat kenties tärkein elementti nettikasinoilla pelaavalle, joten ota ehdottomasti selvää valitsemasi nettikasinon tervetuliaisbonuksista ja muista mahtavista eduista! Tervetuliaisbonus saattaa usein olla niin runsas, että sillä pystyy pelaamaan useita tunteja bingoa aivan ilmaiseksi!

Yhteenveto

Bingo on, ja tulee vielä jatkossa olemaan, ikivihreä suosikki pelaajien keskuudessa. Bingo on integroitunut täydellisesti nettibingoksi, ja pelaajien määrä on vain kasvanut. Monet pelaavat bingoa päivittäin ihan vain rupatellakseen uusien pelitovereidensa kanssa, kun taas toiset jahtaavat jättipotteja, jotka jättävät useat pöytäpelitkin kalpeaksi. Kun pelaaja löytää itselleen täydellisen bingohuoneen, on hänen vaikea olla pelaamatta. Nettikasinoiden tarjoamat bonukset sopivat täydellisesti bingoon, ja yhdellä tervetuliaisbonuksella saattaa pystyä pelaamaan viikkokausia bingoa sen pitkän keston vuoksi. Bingossa siis kyse harvemmin on äkkipikaisesta voittamisesta, vain hitaammasta, rennommasta tunnelmasta, jonka bingopelaajat ovat ottaneet etiketikseen nettibingohuoneillaan. Ei siis ole sattumaa, että jo yli 500 vuotta vanha klassikkopeli nostaa edelleen päätään muovautuu ajan kanssa paremmaksi yhä uudelleen ja uudelleen.

Usein kysytyt kysymykset

📌 Voinko luottaa siihen että nettikasinon numerot oikeasti tulevat satunnaisesti?
Moni klassisen bingon ystävä saattaa ajatella, ettei nettikasinoon voi luottaa, koska he eivät fyysisesti näe bingon vetäjää. Kun etsit bingokasinoa missä pelata, valitse suurempi kasino sen uuden, tuntemattoman kasinon sijaan. Uhkapelaamisen maailma on nykyisin erittäin ammattimainen sekä kansainvälinen ala, ja huijaamisen vaara otetaan tosissaan. Nettikasinoiden satunnaisjärjestelmät testataan ulkoisten tahojen kautta, joten mitään peukalointia ei anneta tapahtua.

📌 Onko bingossa taidolla merkitystä, vai pelkästään onnella?
Vaikka bingo on ensisijaisesti onnenpeli, oppaassamme aiemmin yllä mainitut strategiat on tärkeää pitää mielessä, mikäli haluat vaikuttaa onneesi positiivisesti. Onnenpelit ovat aina suosittuja (katso vaikka lotto esimerkkinä), joka tarkoittaa suuria jättipotteja. Bingossa on kuitenkin enemmän pelivaraa kääntää onni puolellesi kuin esim. lotossa, joten käytä kaikki mahdolliset niksit voittaaksesi enemmän! Moni pelaaja vain pelaa bingoa ja uskoo onneen täysin miettimättä sen enempää, joten pieneltäkin vaikuttava etu saattaa loppupeleissä olla massiivinen, jos muut pelaajat eivät sitä tajua käyttää. Loppujen lopuksi bingo kuitenkin perustuu onneen, ellet pysty ennustamaan tulevia numeroita.

📌 Tarvitseeko minun itse merkitä bingonumeroni lipukkeelle?
Yksi parhaita nettibingon tuomia ominaisuuksia on sen yksinkertaistuminen. Nykyisin nettikasinot tarjoavat lähes poikkeuksetta automaattisen bingolipukkeen täytön. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. haluat keskittyä muiden pelaajien kanssa rupatteluun, taikka jokin pakottaa sinut äkkiseltään tietokoneesi tai puhelimesi ääreltä muualle, voit jättää bingon pyörimään itsekseen taustalle.Nykyisin siis nettibingo toimii todella sujuvasti ilman suurempaa pelaajan osallistumista. Jos kuitenkin haluat syöttää numerosi itse, kuten moni klassisen bingon ystävä tahtoo, tämäkin varmasti onnistuu.

📌 Kuinka kauan yksi bingosessio kestää nettikasinolla?
Kuten aikaisemmin mainittua, nettibingosta on muutama eri variaatio, mitä tulee pallojen määriin. Yleisesti ottaen, mitä enemmän palloja on, sitä enemmän peli kestää. Myös pelaajien kokonaismäärä vaikuttaa suuresti bingopelin nopeuteen. Lyhyimmillään nettibingo saattaa kestää 15 minuuttia, kuin taas pisimmillään reilusti ylitse tunnin. Joskus nettikasinot tarjoavat bingohallejen tapaan erikseen taukoja, jos kyseessä on erityisen pitkä bingosessio. Automaattisen täytön vuoksi kuitenkin esimerkiksi juoman hakeminen kesken bingopeliä pitäisi onnistua vaivatta!