002 1 Lotto on maailmanlaajuinen ilmiö, ja aivan yhtä suosittu legendaarinen onnenpeli myös Suomessa. Bingon tapaan myös lotto on alun perin Italiasta lähtöperäisin, ja se rantautui virallisesti Suomeen Veikkauksen toimesta 1970-luvulla. Moni edelleen ajattelee loton olevan se televisiosta lähetettävä lauantai-illan arvonta, mutta tämä on vanhentunut ajatusmalli. Nykyisin lottoa voi pelata tuhansilla eri nettikasinoilla, ja voittopotitkin ovat erittäin muhkeat! Toisinaan nettilottoaminen voi olla paljon kannattavampaa, sillä mitä vähemmän pelaajia, sitä enemmän voi lottoaja kerätä itselleen voittoja jopa viiden oikein rivillä. Myös verotuksen suhteen nettikasinoiden lottopotit saattavat olla houkuttelevampi vaihtoehto onnekkaalle. Sitä paitsi jos todella tykkäät lotota, on hyvä jaottaa perinteisen lisäksi lottokuponkeja myös nettiloton puolelle.

Lotto on yksinkertaisuudellaan lumonnut maailman. Jokainen tietää, että loton jättipotin voittaminen omaan kukkaroon mullistaisi kenen tahansa koko loppuelämän. Loton suurimpia magneetteja on se, että jopa parin euron sijoituksella mitä tahansa voi tapahtua. Lotto on siis kuin jalkapallo urheilumaailmasta; helppo ja edullinen jokaiselle aloittaa pelaamaan.

Tekstimme tarkoitus on valottaa suomalaisen perinteisen loton lisäksi nettikasinoiden tarjoamia vaihtoehtoja. Koska nettiloton eri muotoja on monia, on myös tunnistettava oikea nettilotto pelaajan omaan pelikassaan verrattuna.

Mikä on nettilotto ja kuinka sitä pelataan

Bingoa pelanneelle, Lotto on varsin helppo ymmärtää. Mutta älä huoli, se on kokemuksesta riippumatta kenties helpoimmin ymmärrettävä kasinopeli. Lotto netissä toimii samalla perusidealla kuin mihin kokenut lottoaja on tottunut.

Nettiloton säännöt ovat todella helpot: Valitse vain tarvittava määrä numeroita, ja odota arvonnan aloitusta. Perinteisessä lotossa (Suomessa) pelaaja valitsee seitsemän numeroa vapaasti 1-40 numeroiden väliltä. Tämä kuitenkin vaihtelee nettiloton formaatin mukaisesti. Toisinaan nettilotot tarjoavat kuusi numeroa, ja kokonaisnumeropotti vaihtelee suuresti 1-90 välillä. Tämän lisäksi jotkin lotot sisältävät bonusnumerot. Voittaja on se, jonka lottokupongin numerot osuvat arvontanumeroihin. Nettilottokupongin ostaminen käy jopa helpommin ja nopeammin kuin kioskilta hakemasi perinteisen lottokupongin noutaminen. Jokainen on varmasti kuullut tutun sanovan: ”unohdin lotota” tai ”en kerennyt lotota”, mutta nämä huolet ovat helposti ohitettavissa nettiloton myötä, kunhan sinulla on vain toimiva internet-yhteys. Nettiloton kuponkeja ei myöskään voi fyysisesti hävittää, vaan ne jäävät pelitilillesi muistiin.

Nettilotto on nykyisin suosittu versio lotosta, jota useat nettikasinot tarjoavat. Koska lotto on niin suosittu onnenpeli, se löytyy lähes jokaisesta varteenotettavasta nettikasino sivustosta. Toiset sivustot toki ovat kannattavampia ja/tai suositumpia. Näistä sivustoista kerromme myöhemmin lisää.

Nettilotto onnistuu myös mobiililaitteella yhtä helposti kuin tietokoneellasi. Suurin osa nettikasinoista tarjoaa kasinon mobiiliversion. Koska lotto on todella helppo peli, eikä vaadi suurempaa keskittymistä, se sopii erittäin mainiosti mobiililaitteille.

Yleisesti ottaen, on hyvä valita nettikasino, joka vielä tarjoaa paljon sinulle sopivia eri maksutapoja, jotta kotiuttaminen sekä talletus tapahtuvat mahdollisimman sujuvasti. Tämän lisäksi turvallisuus sekä helppokäyttöisyys ovat tärkeitä seikkoja. On hyvä lukea lyhyesti nettikasinon maineesta, hakukonetta käyttäen, ennen pelaamista. Toinen helppo vaihtoehto on valita pelipaikka, joka on jo vuosia toiminut pelaajien suosikkina.

Yksinkertaisesti paketoituna: Rekisteröidy vain nettikasinolle joka tarjoaa loton, tee talletus, nauti mahdollisista bonuksista ja osta vihdoin lottokuponki. Tämän jälkeen alkaakin itse jännittävä osuus.

TOP nettikasinot joilta voit löytää nettiloton

Seuraavaksi muutama suosittu nettikasino jotka tarjoavat laadukkaan nettiloton. Pidä kuitenkin mielessä, että vaihtoehtoja löytyy satoja, ellei tuhansia myös näiden TOP kasinoiden lisäksi.

CasinoHuone

CasinoHuone on suomalaiselle hyvä valinta, mitä tulee nettilottoamiseen. Tarjolla on joka päivä muutama eri lotto johon osallistua, kuten ”Mini Lotto” jossa potti on pienempi, mutta myös osallistuminen onnistuu muutamalla sentillä. Mikäli tämä potti on kuitenkin liian nihkeä omaan kukkaroon, esimerkiksi SuperEnalotto tarjoaa useiden miljoonien eurojen potin. EuroJackpot, eli Euroopan toisiksi suurin lottopeli, löytyy myös CasinoHuoneesta helposti.

EuroLotto

EuroLotto on vuodesta 2011 tarjonnut mahdollisuuksia voittaa isosti lotosta. Kuten nimi kertoo, sivusto on erikoistunut eritoten loton ympärille, joten myös kampanjat sekä bonukset ovat sen mukaisia. Euroloton lisenssi on Maltalla, joten myös verotus on eri, kuin esimerkiksi Suomessa voittaessa. Mikäli haluat pelata lottoa turvallisin mielin, on EuroLotto varsin oiva valinta. Kaikki yllämainitut suosikkinettilotot löytyvät helposti myös täältä.

SpeedyLotto

Mainio SpeedyLotto tarjoaa esimerkiksi pakkauksia pelaajalle, joka antaa yhdellä ostoksella lottokuponkeja eri lottopeleihin. SpeedyLoton yksi mielenkiintoisimpia lupauksia heidän linjaus suoramarkkinointiin. Jos sinua siis ärsyttää nettikasinoiden lähettämät tekstiviestit sekä sähköpostit erilaisista kampanjoista, SpeedyLotto on hyvä vaihtoehto. Kaikki maailman suositut lottopelit löytyvät sivustolta.

Vinkit loton pelaamiseen netissä

Vaikka loton jättipotti on harvinaisen vaikea osua kohdalle, jos näin tapahtuu, olet miljonääri. On kuitenkin väärin ajatella, että lottoaminen olisi pelkästään sitä massiivisen jättipotin metsästämistä. Riippuen pelitilisi budjetistasi, on suositeltavaa ostaa myös muutama kuponki pienempiin potteihin, ns. Mini Lottoihin. Tämä kasvattaa huomattavasti mahdollisuuksia voittaa. Vaikka tällöin kyseessä on pienempi summa, ovat nämäkin summat erittäin muhkeita summia jokaisen kukkaroon. Nettilotossa voit myös etsiä lottoja maasi ulkopuolelta, kunhan tarkistat säännöt, sekä varmistat että voit osallistua hyvin mielin. Tämä siis tarkoittaa, että jos näet loton ”German Lotto”, tai ”Irish Lotto”, voit osallistua myös näihin yhtä lailla.

Voit myös etsiä itsellesi porukan, jonka kanssa pelaat Lottoa. Tämän porukan kanssa ostatte lottokupongit yhdessä. Tässä tapauksessa potti toki jaetaan osallistuvien kesken, joten yksittäiselle jää vähemmän. Voit esimerkiksi muodostaa lottoporukan työpaikallasi, mikäli kiinnostusta löytyy. Tämä vaatii jonkin verran pähkäilyä, mikäli jokin porukan jäsen tahtoo sijoittaa enemmän. Tällöin hänen osuutensa mahdollisesta voitosta on suurempi, kuin muiden. Joka tapauksessa, lottoporukan on tärkeä olla hyvää pataa keskenään, koska kyseessä joskus on uutisoitu tapauksissa, jossa yksi porukan jäsen on huijannut voitot itselleen. Netistä löytyy myös suurempia, organisoituja lottoryhmityksiä.

Loppujen lopuksi on aina hyvä luottaa omaan vaistoon, ja valita numerot sen mukaisesti. Peli on kuitenkin onnenpeli, ja kenties vahvaan vaistomaiseen tunteeseen on tässä tapauksessa hyvä luottaa, miksei? Pelaa nettilottoa vaikkapa samoilla numeroilla, kuin mitä olet tottunut käyttämään perinteisessä lotossa.

Yhteenveto

Nettilotto on sen helppouden sekä ikuisen suosion vuoksi jäämässä varmasti suosituksi peliksi nettikasinoilla. Verrattaessa perinteiseen lottoon, on nettilottoamisessa monia hyviä puolia. Vaikka jotkin ihmiset tahtovat nähdä fyysisen lottokupongin käsissään, on tämä oikeastaan todellisuudessa vain haitta, koska kukaan ei halua hävittää voittavaa lottokuponkia. Nettilottoaminen vaatii vain rekisteröitymisen nettikasinoille. Tämän jälkeen se on varmasti paljon helpompaa, kuin bensa-asemalle ajaminen lottokupongin vuoksi. Nettilotto tarjoaa paljon eri versioita lotosta, joten on helpompi kasvattaa onnistumisprosenttia jaottamalla kupongit moniin eri peleihin. Nettilotosta löytyy pienempiä versioita perinteisen kenon tapaan, joihin osallistuminen ei vaadi juuri minkäänlaista sijoitusta.

Lotosta on monia uskomattomia voittotarinoita, joille ei näy loppua. Ehkä sinunkin onnesi koittaa ajanmittaa! Kaikki on mahdollista.

Lotto - Usein kysytyt kysymykset

1️⃣ Mikä versio useista tarjolla olevista nettilotoista on parhain?

Jokainen nettiloton muoto tarjoaa omat etunsa, sinun täytyy yksinkertaisesti löytää ne pelimuodot, jotka sopivat parhaiten budjettiisi. Yleisesti on vain muistettava, että mitä suurempi jättipotti on tarjolla, sitä pienempi mahdollisuus sinulla on voittaa se. Toiset nettilottopelit tarjoavat pienemmät summat, mutta voittajia on enemmän, ja myös todennäköisemmin sinä olet yksi heistä. Ei parin tonninkaan potti todellakaan paha ole.

2️⃣ Voinko pelata useaa lottoarvontaa samanaikaisesti?

Voit osallistua jokaiseen yksittäiseen lottopeliin pelitililläsi jota sivustolta löydät. Voit myös liittyä useampaan nettikasinoon, mikäli tunnet vahvasti tietäväsi illan lottonumerot. Voit myös liittyä porukkalottoihin, mikäli sellainen on sinulla tiedossa. Jos ei, niin voit myös etsiä lottoporukoita internetistä.

3️⃣ Onko nettilotto turvallinen vaihtoehto?

Toisin kuin monet muut nettiuhkapelit, joita nettikasinot tarjoavat, Lotto on usein tarkemmin valvottu. Tämä tarkoittaa, että sivustoiden lotto peleissä saattaa olla jopa kyseisen maan hallinto mukana jollain tapaa. Tämän lisäksi nettikasinot, varsinkin suositut nettikasinot, ovat ansainneet paikkansa turvallisina pelaajille vuosien varrella. Ainoa riski on taloudellinen, mutta nettilottoaminen onnistuu erittäin pienelläkin rahamäärällä.

4️⃣ Kuinka kotiutus tapahtuu nettilotossa?

Koska voitot ovat suurempia loton ääressä kuin monessa muussa uhkapelissä, voi moni luulla että kotiuttaminen on vaikeaa. Näin ei kuitenkaan ole. Pienemmät voitot onnistuvat perinteiseen tapaan, suoraan pelitililtä pankkitilille. Suuremmat voitot saattavat vaatia pelaajalta käymisen loton järjestäjän konttorissa. Tämä johtuu identiteetin varmennuksesta, joka on tärkeää. Loton järjestäjä kuitenkin usein lennättää pelaajan luokseen maksutta, joten tämä ei ole suurempi ongelma.