Mistä tunnistaa peliongelman   e

Peliriippuvuus on peliongelma, joka näkyy liiallisena netti- ja/tai rahapelien pelaamisena. Liikapelaaminen aiheuttaa paljon ongelmia elämänhallinnassa ja saattaa vaikuttaa psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen. Myös työssäkäynti tai opiskelu saattaa kärsiä sen takia. Jotta ongelmilta ja riippuvuuteen ajautumiselta vältyttäisiin on hyvä pyrkiä tunnistamaan peliongelmat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tässä artikkelissa kerrommekin lisää peliriippuvuuden oireista ja avusta, jota sen hoitoon on tarjolla.

Peliriippuvuuden oireet

Peliriippuvuus on toiminnallinen riippuvuus ja todellinen ongelma siinä missä vaikkapa alkoholismikin. Peliriippuvuus on kuitenkin vaikeampi tunnistaa, sillä peliriippuvainen pyrkii usein salaamaan sen mahdollisimman pitkään. Etenkin nettipelaamista on vaikeaa huomata etenkin mikäli kellään ulkopuolisella ei ole käsitystä peliriippuvaisen rahankäytöstä ja sen muutoksista.

Peliriippuvuus ilmenee niin, että riippuvaisen ajatusmaailma täyttyy pelaamiseen liittyvistä ajatuksista ja lähestulkoon koko elämä alkaa pyöriä pelaamisen ympärillä. Koko ajan tekee mieli pelata, mutta varsinainen pelaamisen ilo ja sen tuoma hyvä olo on kadonnut. Myös rahankäyttö kasvaa riippuvuuden edetessä, sillä ihminen pelaa entistä enemmän, mutta uskottelee samalla itselleen että voittamalla seuraavalla kerralla voi menetetyn rahan korvata. Tämä aiheuttaa kierteen, joka aiheuttaa häpeää, riitoja, salailua, velkaantumista ja monia muita ongelmia.

Apua on saatavilla

Kuten muutkin riippuvuudet, on peliriippuvuuskin sairaus ja se onkin määritelty kahdessa kansainvälisessä tautiluokituksessa. Peliriippuvuuteen voi ja kannattaa hakea apua oman alueen palveluntarjoajilta ja etenkin psykoterapian puolelta. Netistä löytyy kuitenkin myös muita organisaatioita, jotka auttavat peliongelmien ratkaisussa.

Muun muassa Peluuri on taho, joka auttaa peliriippuvuuden kanssa kamppailevia pelaajia. Se onkin loistava ensikontakti silloin kun pelaaja alkaa huomata ikäviä riippuvuuden merkkejä itsessään. Peluuriin voi soittaa tai chatata omista tai läheisen ongelmista ja peliongelmiin erikoistunut asiantuntija vastaa yhteydenottoihin. Peluurissa pyritään selvittelemään keinoja peliongelman hallintaan ja ratkaisuun ja sinne voi ottaa yhteyttä myös nimettömänä.

Nimettömät pelurit eli Gamblers Anonymous on vertaistukeen perustuva nettipalvelu, joka on suunnattu peliongelmaisille. Ainoa sisäänpääsyvaatimus ryhmän jäsenille on oikea halu lopettaa uhkapelaaminen. Liittyminen on ilmaista ja tarkoituksena on saada tukea ja vahvistusta omaan haluun elää ilman pelaamista. Kyseessä on siis tukiryhmä, jossa tuetaan muita jäseniä yhteisen tavoitteen saavuttamisessa. Nettihuoneiden lisäksi ryhmä kokoontuu fyysisesti muun muassa Helsingissä, Oulussa, Vaasassa ja Tampereella.

Vastuullinen pelaaminen kasinoilla

Vastuullinen pelaaminen tukeminen on jokaisen kasinon yhteinen päämäärä ja tavoite, sillä ongelmapelaamisen haitat on hyvin tunnistettu. Nettikasinot pyrkivät tarjoamaan paikan, jossa pelaaminen olisi hauskaa ja jännittävää, eikä ongelmapelaamiseen kannustaminen mahdu näihin periaatteisiin. Näin ollen kaikki luotettavat nettikasinot ovat sitoutuneet noudattamaan vastuullisen pelaamisen periaatteita.

Kasinoilla on yleensä sivu, joka on nimetty vaikkapa ”vastuullinen pelaaminen” ja sinne on kerätty tietoa peliriippuvuudesta ja riippuvuuden syntymisen varoitusmerkkejä. Samalla sivulla on usein myös linkkejä niille sivustoille tai tahoille, joilta apua kannattaa pyytää. Vastuullinen pelaaminen nettikasinolla tai vaikkapa kaupan pelikoneella ei koske kuitenkaan pelkästään ongelmapelaajia vaan tarkoituksena on ennaltaehkäistä riippuvuuksien syntymistä.

Riippuvuus tulisi tunnistaa mahdollisimman aikaisin, jotta siihen olisi helpompaa puuttua. Kasinot tarjoavat usein erilaisia keinoja riippuvuuden hallitsemiseen, mikäli se on vielä sellaisessa vaiheessa, että sitä voi hallita. Näitä keinoja ovat muun muassa erilaiset talletus- ja pelirajat, sekä esimerkiksi pelaamisen aikakatkaisu tai estäminen väliaikaisesti tai pysyvästi.

Peliriippuvuuden hoito alkaa aina ongelman tunnistamisella ja ainoa keino parantua siitä on se, että ihminen itse haluaa ottaa hoidon vastaan ja parantua. Ongelman kanssa ei kannata missään nimessä jäädä yksin, joten mikäli tunnistat itsessäsi tai läheisessäsi riippuvuuden oireita, etsi apua.

Suositeltavat Nettikasinot

Sertifioitu
Turvallinen ja suojattu
Asiantuntijoiden arvioima
Luotettu
  1. Joo Casino

    Joo Casino

    HEXin auditoima
    4.5/5
    CasinoHEX arvosana 
    7/10
    • Min. Talletus €20
    • Kotiutusnopeus Heti
    • Pelien määrä 6000+
    • Minimitalletus Nettikasinot
    • Nopeat-Kotiutukset
    • Uudet Nettikasinot
    • Nostorajat €3,000 / viikko
    Talletus Menetelmät
    NetellerPaysafe CardMuchBetterVisa kasinotMiFinity
    Pelityypit
    Kehittäjät
    100HP Gaming1spin4winAdLunam3 Oaks4ThePlayer
    Mobile App
    apple android
    Chat-tuki
    24/7
    Pelaa Nyt

    https://www.joocasinos2.com/fi/terms-and-conditions

  2. Alf Casino

    Alf Casino

    Urheiluvedonlyönti
    4.2/5
    CasinoHEX arvosana 
    7/10
    • Min. Talletus 10 EUR
    • Kotiutusnopeus 0–24 tuntia
    • Pelien määrä 13567+
    • Alf Casino käynnistettiin 2018
    • 13567+ kasinopeliä
    • Tarjoaa VIP-ohjelman ja henkilökohtaisen VIP-managerin
    Talletus Menetelmät
    ZimplerBitcoinNordeaSäästöpankkiSiru Mobile Kasinot
    Pelityypit
    Kehittäjät
    MicrogamingNetEntPlay'n GO Kasinot100HP Gaming3 Oaks
    Chat-tuki
    24/7
  3. Millioner Casino

    Millioner Casino

    4.2/5
    CasinoHEX arvosana 
    8/10
    Tervetuliaisbonus
    • Min. Talletus 10 EUR
    • Kotiutusnopeus Heti
    • Pelien määrä 17699+
    • Minimitalletus Nettikasinot
    • Nopeat-Kotiutukset
    • Uudet Nettikasinot
    • Maksimiveron palautus 5000 EUR
    • Nostorajat 5000 EUR
    Talletus Menetelmät
    ZimplerBitcoinNordeaSäästöpankkiSiru Mobile Kasinot
    Pelityypit
    Kehittäjät
    100HP Gaming3 Oaks7777 GamingAmigo GamingAmusnet
    Chat-tuki
    24/7
  4. Roby Casino

    Roby Casino

    4.2/5
    CasinoHEX arvosana 
    8/10
    Tervetuliaisbonus
    • Min. Talletus 20 EUR
    • Kotiutusnopeus Heti
    • Pelien määrä 11128+
    • Minimitalletus Nettikasinot
    • Nopeat-Kotiutukset
    • Uudet Nettikasinot
    • Maksimiveron palautus 5000 EUR
    • Nostorajat 5000 EUR
    Talletus Menetelmät
    ZimplerBitcoinNordeaSäästöpankkiSiru Mobile Kasinot
    Pelityypit
    Kehittäjät
    3 Oaks7777 GamingAll For One StudiosAmaticAmusnet
    Chat-tuki
    24/7
  5. Wazamba Kasino

    Wazamba Kasino

    Urheiluvedonlyönti
    3.2/5
    CasinoHEX arvosana 
    7/10
    Tervetuliaisbonus
    • Min. Talletus 20 EUR
    • Pelien määrä 1787+
    • Wazamba Kasino käynnistettiin 2019
    • 1787+ kasinopeliä
    • Tarjoaa VIP-ohjelman ja henkilökohtaisen VIP-managerin
    Talletus Menetelmät
    ZimplerBitcoinKlarnaOsuuspankkiPay N Play
    Pelityypit
    Kehittäjät
    MicrogamingNetEntPlay'n GO KasinotAmaticAmaya
    Chat-tuki
    24/7
  6. Winbeatz Kasino

    Winbeatz Kasino

    4.2/5
    CasinoHEX arvosana 
    8/10
    Tervetuliaisbonus
    • Min. Talletus 20 EUR
    • Kotiutusnopeus Heti
    • Pelien määrä 7000+
    • Minimitalletus Nettikasinot
    • Nopeat-Kotiutukset
    • Uudet Nettikasinot
    • Maksimiveron palautus 10000 EUR
    • Nostorajat 10000 EUR
    Talletus Menetelmät
    BitcoinNetellerPaysafe CardApple PayEthereum
    Pelityypit
    Kehittäjät
    100HP Gaming4ThePlayerAmusnetApparat GamingAvatarUX Studios
    Chat-tuki
    24/7
  7. Casiku Kasino

    Casiku Kasino

    4.2/5
    CasinoHEX arvosana 
    8/10
    Tervetuliaisbonus
    • Min. Talletus 20 EUR
    • Kotiutusnopeus Heti
    • Pelien määrä 3765+
    • Minimitalletus Nettikasinot
    • Nopeat-Kotiutukset
    • Uudet Nettikasinot
    • Maksimiveron palautus 5000 EUR
    • Nostorajat 5000 EUR
    Talletus Menetelmät
    Zimpler
    Pelityypit
    Kehittäjät
    AdLunam4ThePlayerAGSAinsworthAlchemy Gaming
    Chat-tuki
    24/7