☆ Arvioitu lukuaika: 4 minuuttiaNettikasinot tuntuvat uudelta keksinnöltä, mutta aika kulkee eteenpäin ja niinpä vain nekin alkavat olla kohta jo 30 vuotta vanhoja. Tämä artikkeli kertoo nettikasinoiden alkuajasta, historiasta ja siitä kuinka ne ovat kehittyneet vuosien ja vuosikymmenten saatossa.

Käsittelemme myös niiden tulevaisuutta ja uusia trendejä, joista olemme viime aikoina saaneet ensimakua.

Kasinosivustojen suosiminen. Miten ne tulevat nettiin?

Netticasinot olivat luonnollinen jatkumo tavallisille kasinoille sen jälkeen kun internet teki aikamoisen harppauksen 1990-luvun alussa, Tim Berner-Leen kehittäessä World Wide Webin eli www:n. WWW onkin käytännössä jotakuinkin sama kuin nykyinternet ja useimmat käsittävät internetin juurikin tällaisena alustana, jolla voi selailla verkkosivuja.

On kuitenkin mielenkiintoista, että rahapeliala oli yksi ensimmäisistä kärkkymässä ja viemässä rahapelaamista nettiin, sillä www:n syntymästä ei kulunut montaakaan vuotta kun ensimmäiset pelivalmistajat jo aloittelivat toimintaansa. Suomen Veikkauksellekin kannattaa antaa sen verran propseja, että verkkosivut esittelivät rahapelaamista jo hyvin alussa.

Alkuajat: 1990-luku

Vuonna 1990 todellakin WWW sai alkunsa, jonka jälkeen sen kasvu oli hyvin nopeaa. Kun graafinen Mosaic-nettiselain nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1993, alkoi monilla aloilla käydä kuhina, sillä graafisen selaimen avulla tajuttiin että verkkosivuja voisi käyttää moneen tarpeeseen. Vuonna 1994 aloittikin ensimmäinen pelivalmistaja, joka aloitti valmistamaan rahapelejä nettiin. Kyseessä oli brittiläinen Microgaming, joka toimii edelleenkin ja on vieläkin yksi suosituimmista pelivalmistajista. Hieman tämän jälkeen aloitti toinen tämän ajan suosikki NetEnt Ruotsissa.

Pelivalmistajat tarvitsivat toki myös paikkoja, joissa tekemiään pelejä voitaisiin pelata, joten ensimmäiset nettikasinot syntyivät samaan aikaan markkinoille internetiin. Seuraavassa kappaleessa käsittelemme ensimmäisiä nettikasinoita ja muita pelisivustoja, joihin rahapelit siirtyivät.

Kasinot

Edellä mainittu pelivalmistaja Microgaming oli myös todennäköisimmin ensimmäisen nettikasinon avaaja, sillä yrityksen Gaming Club -nettikasino toimi vuodesta 1995 alkaen ainakin niin, että sivustolle voitiin asettaa panoksia. Gaming Clubin historia ei ole kuitenkaan aivan lukkoon lyöty, sillä toisista lähteistä on kuultu että Intercasino-niminen nettikasino olisi kuitenkin ollut se ensimmäinen, vuodesta 1996 alkaen.

Nämä olivat kuitenkin aika alkeellisia sivustoja, joten itse asiassa vasta 2000-luvulla nettikasinot alkoivat toden teolla muuttua sen näköisiksi kuin me tänä päivänä ne tunnemme. Ensimmäiset kunnolliset nettikasinot hyödynsivät vielä viime vuosiin asti Adobe Flash Player -lisäosaa, mitä ilman ne eivät toimineet. Flashin tuki loppui vasta 2020 vuoden lopussa, mutta noin vuodesta 2015 alkaen nettikasinot ovat käyttäneet ns. HTML5-tekniikkaa, jonka avulla erillisiä lisäosia ei tarvitse ladata.

Vuodesta 2010 alkaen videoslotit alkoivat myös muuttua moderneiksi ja näyttävämmiksi, eikä enää ollut valikoimissa pelkästään yksinkertaisia hedelmäpelejä ja klassisia kolikkopelejä.

Pokeri

Nettipokeri alkoi niin ikään 90-luvulla ja ilmeisimmin vuonna 1998, jolloin Planet Poker -verkkosivusto avattiin. Se oli ensimmäinen nettipokerille kohdennettu sivusto netissä. Planet Poker näytti monessa mielessä suuntaviivoja nykyiselle nettipokerille ja ennen kaikkea seuraavalle kilpailijalleen, vuoden 1999 aikana avatulle Paradise Pokerille. Siinä missä Planet Poker ei monipuolisuudellaan juuri pärjännyt, otti Paradise Poker erilaisen lähtökohdan ja sivustolla voi pelata Texas Hold’emia, Omahaa ja Seven Card Stud -pokerityyppejä.

2000-luvun puolessa välissä nettipokerin suosio hieman hiipui, ainakin Yhdysvalloissa, sillä maan lainsäädäntö kielsi rahanettipelaamisen ja tämä vaikutti olennaisesti lajin suosioon. Monilla nykynettikasinoilla kuitenkin on pokerin eri versiot pelattavana, joten erillisiä pokerisaitteja ei ole enää juuri jäljellä.

Vedonlyönti

Urheiluveikkauksen historia alkoi heti nettikasinoiden lomassa ja vuonna 1996 verkkoon avattiin ensimmäinen betsaussivusto nimeltään Intertops. Muutama vuosi tämän jälkeen, vuonna 2000 avattu Betfair mahdollisti pelaajien veikkaamisen ja panoksen asettamisen toistensa välillä. Tämä osoittautui erittäin suosituksi ja on edelleen suosittu tapa harrastaa vedonlyöntiä netissä.

Livebetsauksen ensi askeleet nähtiin jo vuonna 2002 ja kuten myöhemmin on nähty, on tämäkin edelleen hyvin suosittu betsauksen muoto.

Rahapelaaminen Suomessa

Rahapelaaminen on ollut Suomessa vuosikymmeniä erittäin suosittu laji ja entinen Raha-automaattiyhdistys esitteli suomalaisille lauantai-illan Loton ja monia muita rahapelaamisen muotoja. Bingosta tuli pitkäksi aikaa myös suosittu laji varsinkin iäkkäämpien naisten ja miesten parissa.

Veikkaus avasi omat nettisivunsa jo vuonna 1995. Vuonna 1997 se aloitti maailman ensimmäisenä kansallisena peliyhtiönä itsepalvelupelaamisen netissä. Tämä oli oikea veto, sillä Veikkauksen liikevaihto melkein kaksinkertaistui. Samalla pelien määrä moninkertaistui 1990-luvun alusta alkaen, jolloin pelejä oli Veikkauksella vain 6 kappaletta.

Ensimmäinen kasino Suomessa

Ensimmäinen fyysinen kasino Suomessa lienee Casino Ray, joka avattiin Hotelli Presidentin yhteydessä joulukuussa 1991. Casino Rayssa oli tuolloin 12 pelipöytää sekä 95 peliautomaattia. Tuon ajan suosituimpia pelejä olivat viiden markan Pajatso ja Raha-automaattiyhdistyksen Luumu-peli.

Kasinon avaamista oli suunniteltu jo tosin 80-luvulta lähtien, mutta vasta lakimuutokset rahapelien suhteen antoivat lopulta mahdollisuuden avata fyysinen kasino Suomessa vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

Nettikasinoiden tulevaisuus. Mitä odottaa?

Nettikasinoilta voi tulevaisuudessa odottaa muutamia seikkoja, joista on jo saatu viitettä viime vuosina. Tärkeimpänä lienee kasinosivustojen muuttuminen ensisijaisesti mobiilikäyttöön, sillä koko ajan enemmän verkkosivuja tullaan selailemaan mobiililaitteilla ja tietokonekäyttö vähenee yhtäaikaisesti. Tämä on aivan luonnollista, sillä esimerkiksi kaikilla ei ole tietokonetta välttämättä lainkaan kotona käytössä. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, kuinka esimerkiksi kasinopelaaminen onnistuu tulevaisuudessa vaikkapa Smart TV:n avulla – niissä kuitenkin käytetään usein samaa tekniikkaa sovelluksissa kuin mobiililaitteilla.

Nettikasinoiden bonukset tulevat nekin vähenemään, erityisesti kasinotilin varmistamisen jälkeen, sillä kasinot ilman rekisteröitymistä valtaavat alaa koko ajan enemmän – ja niiden tyyliin kuuluu selkeästi bonusten ottaminen kokonaan pois valikoimasta tai niiden radikaali väheneminen. Pay N Play kasinoita on siis markkinoilla tulevaisuudessa huomattavasti enemmän, sillä jo nyt perinteisiä nettikasinoita muutetaan tällaisiksi pikakasinoiksi.

Yhteenveto

Nettikasinot ja rahapelit netissä ovat siis vain noin 30 vuotta olleet saatavilla. Toisaalta voidaan sanoa että ne ovat ollee JO 30 vuotta, sillä ne ovat käytännössä olleet läsnä koko nykymuotoisen internetin ajan.

Vuonna 2010 alkaen nettikasinot ja rahapelit netissä ovat kehittyneet hurjaa vauhtia, samalla kun tekniikka parantuu ja nettiyhteydet ovat nopeutuneet eksponentiaalisesti. Myös mobiililaitteiden tekniikka on tuonut mobiilin rahapelaamisen pelaajien maailmaan. Nyt voi pelata rahapelejä vaikkapa bussissa ja junassa, kunhan vain internetyhteys on tarpeeksi vakaa ja katkeamaton.

On kuitenkin hauskaa huomata, että vaikka tekniikka kehittyy ja pelit monimutkaistuvat, suuri osa pelaajista luottaa edelleen niihin vanhoihin hyväksi havaittuihin hedelmäpeleihin ja pokereihin, joiden historia alkaa jo 1800-luvulta asti. Näin siis rahapelaaminen on osaltaan hyvinkin historiallista ja perinteisiin luottavaa viihdettä ja ajankulua.

Voidaan siis ajatella, että todennäköisesti kymmenen vuoden päästä nähdään paljon uusia avauksia ja innovaatioita peleissä, mutta samaan aikaan osa pelaajista haluaa edelleen muutaman rivin ja rullan pelejä, joissa vilahtelevat 7-numerot, BAR-symbolit, kirsikat ja sitruunat ja niin edelleen.

Haluatko jättää kommentin ja arvioida tuotteen?

Kirjoita kommentti
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty